Kotimme Our Home

Tervetuloa kotisivuillemme. Asumme vanhalla maatilalla Kangasalan Ruutanassa. Perheeseemme kuuluu lisäkseni lapseni Justiina ja mieheni Jussi, joka harrastaa aktiivisesti metsästystä. Kotonamme  asuvat meidän lisäksi kiinanharjakoiramme ja KarjalanKarhukoira  ja kissa. Lisäksi minulla on yhteisomistajuudessa useampia koiria ympäri Suomen.

Tavoitteenani on kasvattaa erityisesti terveitä, rodunomaisia ja hyväluonteisia koiria. Suunnittelen yhdistelmät yleensä muiden kasvattajien neuvojen ja tietojen pohjalta ja tietysti kuitenkin itse haluan olla varma että yhdistelmä toimii ja siinä on ajatusta ja rodulle annettavaa. Jokainen pentue on suunniteltu niin että voisin ottaa itselleni jokaisesta yhdistelmästä pennun myös itse.

Oma koiraharrastukseni alkoi vuonna 1986 naapurin koiran kanssa agilityä ja tokoa treenaillen sekä myöhemmin 1993 oman Papillonin myötä näyttelyiden ja toko-harrastuksen myötä. Kiinanharjakoirat tulivat kuvioihin ensimmäistä kertaa 1996 vuonna ja silloin rakkaus syttyi. Kuitenkin vasta Papillonini ollessa jo lähes parikymppinen kuulin että silloinen lempiharjakoirani on saanut pennut niin suin päin lähdin soittamaan ja varaamaan pentua. Silloin minulle sitten saapui  vuonna 2009 ensimmäinen kiinanharjakoirani Helmi. Tämän jälkeen on saapunut luokseni koko sarja. Helmi on myös ensimmäisen pentueeni emä. Toivon että kaikki kasvattamani koirat saavat hyvät, rakastavat kodit joissa pidetään heistä huolta.

Olemme pienellä porukalla kotonani aloittaneet pitämään myös näyttelytreenejä innostuneille aina aktiivisemmin lisäksi kasvattejani käy kotonani trimmattavana ja viimeistelyssä mm näyttelyitä varten.

Minulle on erittäin tärkeää, että kasvatinomistajani uskaltavat kysyä ensisijaisesti minulta asioita kasvatteihini kohdistuvissa kysymyksissä, koska tunnen heidän taustansa ja kasvunsa pentulaatikossa. Neuvon ja tuen mielelläni.

Lisäksi pidän webinaareja, joissa opastan kasvatinomistajiani ja muita harjakoiran ylläpidossa.
Yhdistykset joihin kuulun Suomen Kennelliitto, Suomen kääpiökoirayhdstys, Suomen Koirankasvattajat Ry, Suomen Kiinanharjakoirat ry, Suomen karvattomat rodut, viron kennelliitto.

 

breeder

Hello and welcome to our homepage! We live at an old farm in a village called Ruutana in Kangasala, Finland. In addition to myself, our family consists of my daughter Justiina and my husband Jussi, an active hunter. We also have three Chinese Crested dogs, a Karelian Beardog, a Finnish Hound and a cat. I also have co-ownership of several dogs in Finland.

It is my ambition to breed especially healthy, typical of the breed, and good-natured dogs. I plan my combinations according to advice and knowledge from other breeders. I also want to be sure that each combination works and gives back to the breed. Each litter is planned so that I can take at least one puppy for myself.

My dog hobby began in 1986 with agility and obedience training with my neighbor’s dog. In 1993 I began agility training and going to dog shows with my own Papillon. Chinese Cresteds came into the picture in 1996 and I fell in love with the breed. However, only when my Papillon was approaching 20 years of age I heard that one of my all time favorite Chinese Cresteds had puppies. I immediately called the owner and reserved one for myself. In 2009 I received my first Chinese Crested called Helmi. Since then many have followed. Helmi is also the dam of my first litter. I wish all my dogs go to a good and lovely caring home.

We have gathered a small group of enthusiasts to do dog show training. Dogs also frequently come to visit for grooming, especially in preparation for dog shows.

It is very important to me that people who own dogs bred by me primarily come to me when they have questions or issues with their dogs. I have watched the dogs grow in their litter box and know their background. I will always gladly give advice and support.

I am a member of The Finnish Kennel Club, Skky, Sukoka Ry and Chinese Crested Finland

breeder

 

Not allowed to use pics or text without permission ©Kaitlin

Kuvien ja tekstin lainaaminen ilman lupaa on kiellettyä ©Kaitlin

 

Vastaa